KOIRAKEIDAS INFO

YHTEYSTIEDOT

Koirakeidas Oy

Y-tunnus 2111873-7
Vantaanpuistontie 29, 01730 Vantaa
Sijaitsemme Vantaanpuistossa. Myös Åbyntie-osoitteella löydät perille.

Sähköposti

info@koirakeidas.com

Puhelin

Mia Tuoreniemi p. 044 5830776

KOULUTTAJAT

Olen toiminut Koirakeitaan osakkaana 14 vuoden ajan ja syksystä 2021 alkaen olen pyörittänyt yritystä yksin pitkäaikaisen ja tärkeän ystäväni ja yhtiökumppanini Katri Lehmosen muuttaessa ulkomaille.

Olen toiminut Koirakeitaan osakkaana 14 vuoden ajan ja syksystä 2021 alkaen pyöritän yritystä yksin pitkäaikaisen ja tärkeän ystäväni ja yhtiökumppanini Katri Lehmosen muuttaessa ulkomaille.

Kouluttamisen aloitin seurassa vuonna 1997 ja vuonna 2005 aloin kouluttaa päätyökseni omassa yrityksessäni. Osakeyhtiöksi yritys vaihtui 2007. Uudet sisätilat (2016), joissa kaksi isoa koulutuspuolta, ovat mahdollistaneet laajan kurssitarjonnan ja lukuisten jatkuvien harrastusryhmien pyörittämisen.
Koirakeitaalta on myös valmistunut useampia eläintenkouluttajia oppisopimuksella.

Alan tietotaitoa on tullut kartutettua yliopiston koirien käyttäytyminen ja käytöshäiriöt-kurssilla, kasvattajakurssilla, kuulokoirakursseilla, eri lajien toimitsija- ja koulutusohjaajakursseilla, ruokinta ja ensiapuluennoilla ym ym.
Lukuisten maailmankuulujen koiravaikuttajien ja kouluttajien luentoihin olen myös osallistunut (esim. Peter Neville, Sophia Yin, Emelie Johnson veigh, Eva Bertilsson, Steve White, Malin Ekblom).

Kokemus on opettanut paljon ja uraani on mahtunut lukuisten erirotuisten koirien auttaminen niin arjen ongelmissa kuin eri harrastuslajeissa ja niissä kisaamisessa. Agility on ehdoton ykköslajini, ja siinä olen kisannut SM-tasolla. Koirani on saavuttanut agilityvalion ja hyppyvalion arvot. Tällä hetkellä minulla ei ole omaa kisakoiraa, vaan keskityn mm. tyttäreni ja hänen koiransa valmentamiseen.

Tällä hetkellä perheeseen kuuluvat kooikerhondje Wiima ja mudi Nano. Agilityn lisäksi harrastamme rallytokoa (aiemmalla koiralla kisasin MES-luokassa), noseworkia, sienestystä, potkupyöräilyä. Myös kaverikoiratoiminnasta meillä on hyviä kokemuksia. Näiden varsinaista harrastuslajien lisäksi koirien kanssa puuhataan ja temppuillaan jatkuvasti ja ne ovat lähes aina kaikessa perheen tekemisessä mukana.

Omien, jo edesmenneiden koirien tapaturmat ja terveysongelmat ovat opettaneet minulle paljon.
Valitettavan usein tapaan koiria, joiden liikkeet eivät ole normaalit, mutta omistaja ei huomaa koirassaan mitään.
Helposti silmä tottuukin oman koiran outoonkin liikkumiseen. Siksi on kouluttajan tehtävä tällaista huomatessaan opastaa koirakko hoitoon esim. hierojalle tai eläinlääkärille. Toivoisinkin että eläimen kokonaisvaltainen hyvinvointi otettaisiin paremmin huomioon koiraperheissä.

Parasta työssäni on matka mistä tahansa lähtöpisteestä siihen, että koira ja ohjaaja tekevät iloisesti yhteistyötä ja nauttivat toinen
toisistaan. Älä epäröi pyytää apua, jos koiran kanssa eläminen ei tällä hetkellä ole nautintoa, sillä sitä sen pitäisi olla.

Työskentely ihmisten ja eläinten kanssa on aina ollut lähellä sydäntä. Vuonna 2005 valmistuin Ylä-Savon Ammattiopistosta hevosenhoitajaksi.

Työskentely ihmisten ja eläinten kanssa on aina ollut lähellä sydäntä. Vuonna 2005 valmistuin Ylä-Savon Ammattiopistosta hevosenhoitajaksi. Kiinnostuin eläinten käyttäytymisestä ja kouluttamisesta entistä enemmän saatuani haastavan ja käytösongelmaisen kääpiöpinserin, Maxin. Maxin kanssa aloitimme agilityn harrastamisen vuonna 2010 ja tästä onkin kehkeytynyt ”päälajimme”. Tämän energisen ja vilkkaan koiran kanssa puuhailemme agilityn lisäksi paljon muidenkin lajien parissa, mainittakoon ainakin rally-toko, nosework ja temppuilu.
Olen suorittanut eläintenkouluttajan tutkintoon valmistavan koulutuksen Amiedussa ja aloitin työt Koirakeitaalla oppisopimuksella vuonna 2014. Koirakeitaalla vedän jatkuvien agilityryhmien lisäksi monipuolisesti erilaisia kursseja aina pentukursseista lajikursseihin.
Palkitsevinta tässä työssä on nähdä koirakoiden onnistumiset ja kehitys, sekä omistajien ahaa-elämykset. Mukavaa on myös se, että työ ei tunnu työltä! Pyrin jatkuvasti kehittymään kouluttajana ja käymään erilaisissa koulutuksissa ja luennoilla.

Koiria on perheessämme ollut aina, mutta täydellisesti koiraharrastus vei mukanaan vuonna 2010 ja vuonna 2017 aloin tekemään koirala-alan töitä ihan täysipäiväsesti. 

Koiria on perheessämme ollut aina, mutta täydellisesti koiraharrastus vei mukanaan vuonna 2009 kun aloitin säännöllisen harrastamisen ja vuonna 2017 aloin tekemään koira-alan töitä ihan täysipäiväsesti. 

 

Olen opiskellut koirien oppimispsykologiaa Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa vuonna 2010 ja sen jälkeen ylläpitänyt tietojani erilaisilla koulutuksilla ja luennoilla. Olen myös suorittanut koirien ravintokouluttajaopintoja, joten voit kysyä minulta myös neuvoja koirien ravitsemukseen liittyen. Tampereen koirahierojakoulussa opiskelin 2017-2018.

 

Päälajeinani on koko ajan ollut rallytoko ja agility, mutta olen kokeillut koirieni kanssa kaikenlaista aina koiratanssista hajuerotteluun. Olen aina innokas kokeilemaan uusia lajeja ja koulutustekniikoita. Kouluttajana pyrin siihen, että koira ajattelee itse. Treenaamisen on oltava aina kivaa yhdessä tekemistä.

 

Tällä hetkellä minulla on kaksi bordercollieta, Kuje ja Huisi. Kummankin kanssa harrastan agilitya ja rallytokoa. Aikaisemmin harrastuskavereina on ollut mm. whippet ja rescuetaustaisia sekarotuisia. 

 

Koirakeitaalla koulutan pääasiassa rallytokoa ja agilitya, sekä hieron koiria. 

Olen Sofia Engberg. Perheeseen on aina kuulunut erilaisia eläimiä niin koiria, kanoja, hevosia kuin lampaita. Pienestä pitäen olen viihtynyt eläinten parissa ja nyt on mahtavaa työskennellä niiden kanssa. 

Olen Sofia Engberg. Perheeseen on aina kuulunut erilaisia eläimiä niin koiria, kanoja, hevosia kuin lampaita. Pienestä pitäen olen viihtynyt eläinten parissa ja nyt on mahtavaa työskennellä niiden kanssa. Tällä hetkellä minulla on 3-vuotias mittelspitz Saga sekä usein touhuissa on myös mukana äitini berninpaimenkoira 5-vuotias Jade.

Aktiivisen hevosharrastuksen jäätyä, olen päässyt keskittymään täysin koiraharrastukseen. Valmistun elokuussa 2023 eläintenhoitajaksi suuntautuen eläintenkouluttamiseen sekä suoritan juuri myös myös Suomen Palveluskoiraliiton arkitokokoulutusohjaajakurssin. Olen toiminut koiraseuran koulutusohjaajana rallytokossa, että arkitokossa viimeiset kaksi vuotta.

Nuorempana on tullut juostua agilityratoja perheen koirien kanssa sekä kesäisin aina muutamissa näyttelyissä. Tällä hetkellä harrastan tavoitteellisesti koirien kanssa rallytokoa. Puuhailemme myös paljon muuta, mm. jumppahetket tasapainotyynyillä on yksi lemppareista.

Otan kouluttajana kaikki tasapuolisesti huomioon ja tärkeintä on edetä koirakoiden kanssa koiran ehdoilla, koiraa kuunnellen. Tarjoan koulutusta positiivisella ja iloisella mielellä. Koiraharrastus on ohjaajan ja koiran yhteistä kivaa tekemistä.

Nähdään hallilla! 

Moikka, olen Emeliina ja aloitin Koirakeitaan porukassa syksyllä 2021.

Moikka, olen Emeliina ja aloitin Koirakeitaan porukassa syksyllä 2021.

Olen kouluttanut agilitya vuodesta 2017 alkaen – vuonna 2019 kävin SAGIn AVA1-valmentajakurssin ja kesällä 2020 aloin kouluttaa sivutoimisesti omalla toiminimelläni (Tmi Emeni). Tällä hetkellä opiskelen myös urheilukoirahierojaksi Tampereen koirahierojakoulussa (valmistuminen syksyllä 2021). Kotona minulla asustaa kolme shelttiä, joista kahden vanhimman kanssa kisaamme agilityssä. 

Agility on minulle jo enemmänkin elämäntapa kuin harrastus. Omien koirieni kanssa treenaamisen ja kisaamisen lisäksi nautin suuresti siitä, kun saan auttaa muita oppimaan ja oivaltamaan asioita. Olen kouluttanut kaiken tasoisia koirakoita pentutreeneistä ja alkeista 3. luokassa kisaaviin asti. Minulle tärkeää agilityssä on iloinen ja sujuva yhteistyö, yksilölle sopivan koulutustyylin löytäminen ja koiran itsenäiset taidot.

Moikka! Olen Piia, kahden pojan äiti.

Omia koiria on tällä hetkellä kolme, joista kaksi on bichon friseitä ja yksi lagotto romangolo.

Moikka! Olen Piia, kahden pojan äiti.

Omia koiria on tällä hetkellä kolme, joista kaksi on bichon friseitä ja yksi lagotto romangolo.

Koirien kanssa on tullut harrastettua aika laajasti kaikenlaista ( nosework, rally toko, koiratanssi, dobo, tryffelin etsintä jne. ), mutta koiratanssi on vienyt omaan kiehtovaan maailmaansa minut ihan täysin. Koiratanssissa kilpailen toisen bichonini kanssa ja lagottopentuni aloittaa kisauransa pian. Koiratanssiohjaajakurssin suoritan kesällä 2021.

Nautin koirien kanssa touhuamisesta ja niille uuden opettamisesta. Otan innolla vastaan kinkkisemmätkin haasteet, mitä koulutuksessa eteen tulee. Parasta koulutuksessa on se onnistumisen tunne, kun huomaa, että koira ja ohjaaja oivaltaa ja oppii ja onnistuu jossakin.
Kouluttamisen pitää olla aina kivaa ja hauskaa niin koiralle kuin ohjaajallekin.

Hei, olen Aija. Ammatiltani olen sairaanhoitaja, lisäksi hieron sekä ihmisiä että koiria toiminimellä.

Hei, olen Aija. Ammatiltani olen sairaanhoitaja, lisäksi hieron sekä ihmisiä että koiria toiminimellä. Vapaa-aikani kuluu kolmen kääpiösnautseri-pojan kanssa touhuten, mm. Koirakeitaan tunnilla ja kurssilla jos toisellakin.

Syksystä -21 liityn Koirakeitaan ohjaajien porukkaan, ryhdyn vetämään Noseworkia sekä aloittelijoille että edistyneemmillekin.

Noseworkkiin olen tutustunut koirani Lukan kanssa lajin rantauduttua Suomeen 2014. Siitä lähtien olen harrastanut nenähommia välillä tiiviimmin ja välillä harvakseltaan. Lukan siirryttyä pilvenreunalle nosettamaan, harrastus jatkui hänen poikansa Einarin kanssa. Einarin kanssa kisaan 1. luokassa.

Noseworkissa minua viehättää se, että laji sopii kaikille koirille ja myös meille ohjaajille, sitä voi harrastaa omaksi ja koirakaverin iloksi itsekseen tai pienessä porukassa. Voi myös haastaa itsensä ja lähteä kisakentille, kilpailuvietti tulee taatusti tyydytettyä.

Tervetuloa mukaan hajujen maailmaan, voipi viedä mennessään.

Olen Karoliina Orraeus Tuusulasta.
Kokemusta koiraharrastuksesta on kertynyt 12 vuoden ajalta. Tällä hetkellä harrastan kahden valkoisenpaimenkoiran kanssa.

Olen Karoliina Orraeus Tuusulasta.
Kokemusta koiraharrastuksesta on kertynyt 12 vuoden ajalta. Tällä hetkellä harrastan kahden valkoisenpaimenkoiran kanssa.

Omien koirien kanssa on tullut vuosien aikana harrastettua paljon eri lajeissa (mm. agility, toko, rallytoko ja rallyfreestyle) Sen ansioista
olen viettänyt paljon aikaa eri kouluttajien kanssa.

Haluan jakaa omaa tietotaitoa ja kannustaa myös muita!

Kouluttajana olen positiivinen, ja haluan auttaa sinua pääsemään tavoitteeseen ja kannustan myös haastamaan itseäsi. Pidetään yhdessä hauskaa,
opitaan uutta ja vahvistetaan jo opittuja taitoja.

Koiraharrastus on jatkuvaa oppimista itsestään ja omasta koirasta. Se tässä onkin parasta, onnistumiset kantaa myös läpi haastavien hetkien.
On myös suuri kunnia, kun koirakot kehittyvät ja löytävät toisensa.

Nähdään Keitaalla!

Ota yhteyttä

    Syötä seuraavat merkit kenttään
    captcha